Pilkkivapateline V2 – Pilkkivapojen turvalliseen kuljetukseen
Pidä pilkkivavat tukevasti paikoillaan myös silloin, kun matka jäälle on epätasainen!
Pilkkivapateline on Suomessa kehitetty käytännöllinen ratkaisu pilkkisettien ja muiden pilkkivarusteiden kuljettamiseen. Se sopii erityisen hyvin tilanteisiin, joissa varusteita kuljetetaan pilkkipulkassa esimerkiksi moottorikelkan tai mönkijän vetämänä.
Telineen foami pitää pilkkivavat tukevasti paikoillaan myös pomppuisella ja epätasaisella reitillä. Näin vavat eivät pääse liikkumaan kuljetuksen aikana samalla tavalla kuin irrallaan ahkiossa.
Telineessä on kantokahva, jonka kumisuojus tekee kantamisesta miellyttävämpää. Pilkkireissun jälkeen telineen voi nostaa varusteineen sisälle sulamaan ja valmistella setit seuraavaa reissua varten.
Telineen takana oleva kiinnitystaitos auttaa pitämään sen pilkkipulkan reunassa. Kiinnitysrei’istä telineen voi tarvittaessa myös ruuvata kiinteästi esimerkiksi ahkion kylkeen, varaston seinään tai muuhun sopivaan paikkaan. Samaan pilkkipulkkaan voi sijoittaa useita vapatelineitä vierekkäin oman tarpeen mukaan.
V2-mallin uudistuksena ovat pakkasenkestävät muoviset vapaholkit. Ne helpottavat vapojen asettamista telineeseen ja niiden poistamista. Holkkien kaulukset tukevat pilkkisettejä, auttavat pitämään ne suorassa ja parantavat erilaisten kelojen sopivuutta. Vavat eivät myöskään jää yhtä helposti jumiin.
Pilkkivapateline on kehitetty todellisissa kalastusolosuhteissa. Eumerin tuotekehityksen taustalla ovat tuhannet pilkkireissut ja niiden aikana syntyneet havainnot siitä, miten välineiden kuljettamisesta voisi tehdä helpompaa.
Valmistettu Suomessa meriveden kestävästä alumiinista. Tuotteen vapaholkki on mallisuojattu.
Kireitä siimoja!
Tärkeimmät ominaisuudet